Lisäopetuksen historian kurssi, kevät 2014

Lisäopetuksen historian kurssi, kevät 2014
Rooma - ikuinen kaupunki

torstai 27. maaliskuuta 2014

Keskiaika (19.3.)

Tehtävä:

1. Kuunteluharjoitus. 5 tekstiä keskiajan maailmasta. Kirjoita muistiinpanoja kuulemastasi.


2. Valitse yksi kertomus (paperiversiona) ja mieti mitä henkilöhahmosi elämässä on tapahtunut ko. aikana ja miten ajanjakso mahdollisesti vaikuttaa elämäämme vielä tänäkin päivänä.



Tekstit:

1. Uskonsoturit

Bysantin aikoinaan hallitsema Palestiina joutui islaminuskoisten arabien haltuun 637. Rooman paavi kutsui kristikunnan johtajat neljäsataa vuotta myöhemmin taisteluun Pyhästä maasta.

2. Euroopan kauppa 1100-1450

Keskiajalla Euroopassa alkoi kehittyä uudenlainen talous. Kauppiaat ja pankkiirit menestyivät ja vaikuttivat kuninkaiden päätöksiin.

3. Ensimmäiset maailmanmatkaajat - Löytöretket

Keskiajalla monet rohkeat miehet tekivät pitkiä ja vaarallisia matkoja kaukaisiin maihin. Uudet yhteydet vilkastuttivat kauppaa ja laajensivat eri maiden vaikutusvaltaa.

4. Kuninkaiden pitkä sota (Satavuotinen sota)

Satavuotinen sota oli sarja lyhyitä, tuhoisia sotia keskiajalla. Satavuotisessa sodassa Englannin kuninkaat koettivat alistaa Ranskan valtaansa, mitä ranskalaiset vastustivat sitkeästi.

5. Nopeasti levinnyt rutto - Musta surma 

Musta surma oli historian tuhoisimpia onnettomuuksia. Tämä kulkutauti tappoi noin kolmasosan Lähi-Idän ja Euroopan väestöstä 1300-luvun puolivälissä.


Lähde: Matka maailmanhistoriaan. WSOY. 2003.

7 kommenttia:

  1. Ruttoaikaa
    Opettaja Kartta opetti oppilaita koulussa. Sillä aikaa hänen vaimonsa rouva Kartta hoiti lapsia kotona. He asuivat pienessä kauniissa mökissä Venetsiassa. Joka päivä kun herra Kartta saapui töistä kotiin, lähti rouva Kartta kävelemään kaupungille, vaikka ihan muuten vaan. Eräänä päivän hekuitnekin vaihtoivat osia. Rouva jatkoi lasten kanssa kotona kun herralla oli asioita hoidettavana. Herra käveli tyytyväisenä ja iloisena miettien kuinka kaikki asiat ovat hyvin joka tavalla. Kunnes hän huomaa itseään jonkun verran vanhemman rouvan makaavan maassa kuolemankielissä. Herra huusi apua niin kovaa kuin vain pystyi ja heti siihen tuli joukko ihmisiä ja rouvaa lähdettiin viemään lääkäriin. Ikävänä yllätyksenä hän kuoli matkalla. Yhä useammat ja useammat sairastuivat Ruttoon ja kaikki myös kuolivat siihen, koska siihen ei ollut hoitokeinoja. Kartan perhe luuli pääsevänsä karkuun tautia muuttamalla Venetsiasta Pohjois-Venäjälle. Vuoden verran ehtivät siellä asua kunnes rutto iski sinne. Se oli sen perheen loppu.
    (Opettaja Kartta)

    VastaaPoista
  2. Euroopan kauppa 1100-1450
    Olipa kerran tehtailija Antonio Frozisen joka eli keskiajalla. Antoniolla oli silkkitehdas ja hän oli todella varakas. Hänen tehtaansa oli ensimmäisiä ja sijoittui Pohjois-Ranskaan. Kun kaupan kasvu tapahtui tuli kauppiaille vaaraksi menettää rahansa ja jopa omaisuuksia maantieryöväreille sekä merirosvoille. Kauppakomppaniat, kaupungit ja järjestöt, kuten Itämeren hyvä Hansa-liitto koettivat suojella yhdessä kauppaa ja siksi avasivat satamissa ja markkinapaikoilla toimistoja. Mutta koska väkiluku kasvoi sekä kaupungit tuli Antoniolle työtä ja hänen työnsä turvautui. Samalla myös kauppiaat alkoivat rikastua. Koska kaupungitkin kasvoivat väkiluvun mukana järjestettiin säännöllisiä markkinoita esim. Troyes'ssa, Lyonissa ja Lontoossa. Antoniolla riitti työtä ja hän sai elää keskiajan onnellisesti ja varakkaasti.
    2. Ainakin niin että niistä puhutaan paljon koulussa :D
    (Tehtailija Varakas)

    VastaaPoista
  3. Autoilijan vaimo asui Palestiinassa, mihin tehtiin pyhiinvaelluksia. Hän oli köyhä ja hänellä oli 2 lasta. Palestiinassa oli mellakoita pyhiinvaelluksien takia. Muslimit valloittivat Palestiinan Sulttaani Salasin johdolla. Autoilijan vaimo jonka nimi oli Jenni ajatteli, että hän voisi muuttaa Palestiinasta pois, mutta hänen mies oli muuttoa vastaan, koska hänen työnsä oli siellä ja hänen todella vanha äitinsä eikä hän voinut missään tapauksessa jättää häntä yksinään.
    (Autoilijan Vaimo)

    VastaaPoista
  4. Olipa kerran henkilö nimeltä Kustaa Varakas. Varakas Kustaa asui Lontoossa 1300-luvulla. Hän omisti paljon erilaisia tehtaita jotka valmistivat mm. mausteita ja silkkiä. Hänellä oli myös laivoja joilla hän pystyi viemään valmistamiaan tuotteita muualle maailmaan. Hän myös möi tuotteita lähialueella oleville kauppiaille.
    (Kustaa Varakas)

    VastaaPoista
  5. Olavi Kartta oli kolme vuotias pieni poika. Hänen perheensä ei ollut sairastunut ruttoon. Hänen kotikaupunkinsa oli pieni ja täynnä saasteita. Monet kaupunkilaiset olivat saaneet tartunnan toisiltaan tai ruuista. Suojakeinoja ei ollut eikä Olavin perhe tiennyt koska rutto leviäisi heihin vai leviäisikö ollenkaan. Monet ihmiset kuolivat ja sairastuivat, mutta Olavin perhe säästyi.
    1351 musta surma rauhoittui eikä enää levinnyt niin useaan ihmiseen. Olavin perhe säilyi tartunnalta.
    (Olavi Kartta)

    VastaaPoista
  6. Musta Surma
    -1350 kolmannes väestöstä kuoli
    Muuntautui keuhkokuumeeksi
    (1100-1300 jkr)
    1. Iiris Fart lähti ristiretkelle 50 tuhannen muun lapsen kanssa ja kuoli.
    2. Saan pankista rahaa ja perheelläni on vakuutuksia. Stora Enso (tehdas)
    (Iiris Vauhti)

    VastaaPoista
  7. Musta Surma

    -Rouva Vekseli sai keskiajalla itselleen pahan ruton, seurustellessaan erään kauppiaan kanssa. Se aiheutti hänelle mustia läiskiä iholle. Rouva Vekseli oli erittäin huonossa kunnossa. Hänen moni ystävä kuoli ruttoon. Hänelle kerrottiin, että rutto oli Jumalan kosto, ihmisten pahoista teoista. Koska Rouva Vekseli ei halunnut kuolla, hän eristäytyi muista ihmisistä pakenemalla maaseudulle. Rouva Vekseli asui maalla kaksi vuotta, jonka jälkeen hän uskaltautui muuttamaan takaisin kaupunkiin, mutta rutto oli jättänyt hänelle pysyvän pelon ja hän ei voinut seurustella kenenkään kanssa.
    - Tälläiset taudit ovat varmasti edesauttaneet nykyistä hyvää rokotejärjestelmää, niin lapsille kuin aikuisillekkin (esim. kaukolomat).
    (Rouva vekseli)

    VastaaPoista